sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Saaristomeri 2010

Pitkä retki lähestyy taas. Tänä vuonna on tarkoitus suunnata Itäiselle saaristomerelle ja Ahvenanmaalle. Viimevuoden muisteluista puuttuu vielä viimeinen osuus. Aikaisemmat osat:
Osa 1     Osa 2    Osa 3
Osa 4     Osa 5    Osa 6

Torstaiaamuna sää näytti luvattua paremmalta. Ilma oli aurinkoinen, ja tuuli, vaikkakin reipas, ei ollut lähelläkään edellisen päivän lukemia. Päivän tavoitteena oli ehtiä Sandön nimiselle saarelle Kemiön länsipuolelle, mistä perjantaille jäisi vain hieman vajaa kymmenen kilometriä matkaa. Koska tuuli tuntui hiljenevän koko ajan, päätimme valita suoremman reitin Vänöstä koilliseen suoraan selkien yli. Suojaisempi vaihtoehto Högsåran kautta olisi ollut 5-10 kilometriä pidempi.

Helteisen lounastauon pidimme Små Kallskärenilla.








 Illan leirisaaremme (Sandön) on sorapohjainen tasaisen mäntymetsän täyttämä suurehko saari. Itäpuolella oleva särkkä aiheutti yllättävän pitkän mutkan matkaan, ennen kuin vesi riitti kajakeille. Kaikki mahdolliset varusteet ripustettiin kuivumaan. Illalla tutkimme kuinka pitkälle kiertämäämme särkkää oikein pystyi kävelemään, ja ihailimme taas kerran upeata auringonlaskua..

 

 Lähdimme perjantaina aamupäivällä melomaan viimeistä vajaan kymmenen kilometrin pätkää kohti lähtöpaikkaamme. Sieltä matka jatkui Hangon melojatapaamiseen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti