Kuvat: Sami Mutanen
Tutkaillessani Canoan retkimelojien ohjelmaa maalis-huhtikuussa ajattelin Korppoon retkestä: ei koske minua - vesi on liian kylmää ja porukka on ”liian taitavaa”. Kuivapukuakin suositeltiin! Eikö se ole vain TOSImelojien juttu, sellaisten, jotka starttaavat heti, kun jäät sulavat, jopa ennen sitä ja menevät sitten minne vain ja millä säällä vain ja tekevät eskimokäännöksiä, jos sattuu huvittamaan.
Olin harrastanut retkimelontaa vuosikausia. Melontani oli kuitenkin loppunut kuin seinään viitisen vuotta sitten, kun jouduin raivoisaan sivumyötäiseen aallokkoon ja tempovaan tuuleen laajalla selällä, kesäaikana sentään. Olin kauhuissani, horjahtelin, mela tuppasi irtoamaan otteestani, eikä kajakin hallinnasta ollut hajuakaan. Hyvällä onnella mentiin. Taitava meloja ( melonnan opettaja muuten, hyvä niin) huusi jostain aallon takaa ”ota melalla tukea” ja näytti nauttivan menosta pitämällä vain perää, tempaisten melalla muutaman vedon aina välillä. En ymmärtänyt ohjetta ja kokeileminen ei tullut kyseeseenkään siinä tilanteessa. Tajusin vain kirkkaasti, että osaamiseni ei riitä. En koskenut kajakkiini vuosiin ja ajattelin jo myydä sen, kunnes…
…päätin yrittää oppia lisää.
8.5.2013 oltiin tässä: olin käynyt Canoan peruskurssin, liittynyt seuran jäseneksi, ostanut kuivapuvun ja lähdössä Korppooseen KAHDEKSAN melonnan opettajan kanssa. Olo oli kyllä turvallinen, mutta hyvin jännittynyt: miten myrskyssä ja määräytyisikö melontatahti minun mukaani? Olisinko painolastina opettajille? Huh.
SE TÄRKEIN JUTTU lyhyesti: ei voisi olla leppoisampaa ja hyväntuulisempaa porukkaa - oli helppo olla mukana retkellä – tunsin oloni yhdeksi joukosta välittömästi. Mukana Tea, Anssi, Kaisa, Jani, Sami, Magnus, Elina, Risto, Pirjo ja Teemu (omien töidensä parissa) sekä minä Sinikka. Taitojen eritasoisuus ei ollutkaan mikään ongelma - samaa oli riittävästi: halu meloa YHDESSÄ ja RENNOSTI mahtavana kevään hetkenä.
Kuivapuku – mikä loisto-hankinta; mukavuus kuin pikkulapsen haalarissa. Lämmin ja hyvä olo, kun alla oli sopivasti urheilukerrastoa - ei hiostanut yllättäen ollenkaan, eivätkä monet vaatekerrokset ahdistaneet. Kajakista poistuminen ja sinne meneminen muuttui tyystin: jalat vain veteen kajakin molemmin puolin ja takapuoli ylös tai alas; olennainen helpotus rantautumiseen.
MAjOITUS
Vanha maatila Korppoon saaren pohjoisreunalla n.2 km lautan jälkeen, siellä hotelli Nestoriksi nimetty, vanhasta navetasta remontoitu majoitustila. Heti saapuessa tajusi, että tässä on jotain erityistä. Näkymä oli avara ja tasainen, vain pienet kalliot siellä täällä. Useita vanhoja rakennuksia ja lampaat aitauksessa. Hienovaraista tunnelmaa vaali taiteellinen pariskunta, joka osasi myös toisen asian: kokkaamisen. Nautimme joka ilta saunan jälkeen kolmen ruokalajin illallisen – tarkoin harkittu ruokasointu tarjottuna kivisessä navettatilassa, josta oli tehty tunnelmallinen ruokailutila.
Kuka löysikin tällaisen paikan – ainakin työryhmässä oli Kaisa – kiitos.
Jo seuraavana päivänä pihan tunnelma hieman muuttui: siniset Ikeakassit, räikeän väriset märät melontapuvut, pelastusliivit, aukkarit ja muut melontaelämän kummallisuudet vaativat kuivattelutilansa ja peittivät pihapöydät ja –tuolit, kaiteet ja muut ripustuspaikat. Merilintujen äänten lomassa kuuluivat kaljatölkkien kotoisat napsahdukset välittömästi retkiltä palattuamme.
NELJÄ YÖTÄ, KOLME PÄIVÄRETKEÄ
Autolla Korppoon saaren eteläreunaan Korpoströmiin, n.15km, kajakit pakattuina traileriin. Sellaisella teholla ja yhteispelillä joukko purki kajakit rannalle, ettei ehtinyt kuin puskissa käydä ja purku rannalle oli jo tehty.
Seura oli juuri hankkinut kolme uutta kajakkia – Nukan, Tideracen ja Playn ja joka päivä suoritettiin pieni mietintä siitä, kuka milläkin meloisi. Oli hyvä tilaisuus kokeilla yhtä kajakkia kunnolla koko päivän ajan, ei vain Bredanin laiturin vieressä tai siinä lahdella. Vaihtoja oli muitakin, kun ihmiset halusivat kokeilla ennen kokemattomia paatteja. Kajakkikeskustelua oli paljon.
Ensimmäisen päivän lenkki lähti kaakkoon satamapaikasta, kaukaisin piste Råtnö, n.6 km etelään Korpoströmistä. Paljon puikkelehtimista suojaisissa salmissa ja lahdissa, kiviä ja luotoja väistellen ja merenpohjan leviä tutkaillen – kevään aistimista. Elina oli tehnyt laminoidun lintukartan, josta bongattiin yllättävän monta merilintua. Olikin juuri SE hetki, että suuri osa odotetuista linnuista oli paikalla. Päivä oli täynnä linnunääniä, sillä sää oli rauhallinen ja poutainen ja myöhemmin aurinkoinenkin. Allit, haahkat ja lokit olivat äänekkäimmät. Joukosta löytyi selvää lintuasiantuntemusta. Veneilyä ei näkynyt ei kuulunut, ei myöskään mökkejä; vain jokunen. Matkaa vähän alle 20 km yhteensä.
SUMUSSA
Toinen päivä, se mieleenpainuvin, oli sakean sumun vallassa alusta loppuun. Aurinko siilautui pilvikerroksen läpi sen verran, että se teki sumun valoisaksi ja lämmitti. Koko ajan tuntui siltä, että kohta taivas aukeaa, mutta ei se auennut. Oli melkein tyyntä.
Matkattiin Korpoströmistä suunnilleen lounasta kohti määränpäänä Stora Hästö, n.5 km etäisyydellä lähtöpisteestä. Suunnistajalta (Kaisa) vaadittiin skarppausta, kun merimerkkejäkään ei näkynyt. Meloja näkyi enää hämärästi ollessaan n.50-70 metrin päässä joukosta, joten kaikkia tarkkailtiin. Saarista näkyi vain pieni pala kerrallaan ja yhtäkkisesti sitten, kun olimme jo lähellä.
Välillä joukko muodosti salmiakkikuvion ja yksi silmäys selvitti joukon koossapysymisen. Välillä sakki tiivistyi melomaan aivan lähelle toisiaan yhdeksi rykelmäksi melkein kolistellen - yhdessä on ihmeen kiva meloa. Huulenheitto kuin haahkaparvella, etenemisvauhti leppoisat 4,5km tunnissa. Ilmapiiri kuitenkin kuhisi energiaa: joku kajakki lähti omille teilleen vähäksi aikaa tai teki muuten vain siksakkia. Joku teki eskimokäännöksen tosta vain ja toinen harjoitteli melatuentaa. Punainen kajakki ilmaantui joukon laidalta määrätietoisesti muiden eteen ja syöksähti rykelmän halki diagonaalisesti yhtäkään kajakkia hipaisematta. Jotkut harjoittelivat pikaisia ja tarkkoja käännöksiä pystymelalla tai koukkasivat taaksepäin äkkinäisesti. Elintärkeä HULLUUS putkahteli esiin kaikkialla. Valmius ja energia uuteen kauteen oli ilmeinen.
Kun ohitettiin jyrkkää kallioseinämää, moni kääntyi sitä kohti ja halusi mennä ihan viereen ja edetä vedenrajassa kalliota viistäen. Ajattelin: ehkä he tutkivat kivilajeja ja värejä tai haluavat koskettaa kalliota, mutta…. se olikin jotain muuta: ”rock hopping” oli se juttu. Meloja liikuteltiin melko pystyasennossa ja kallion muotoja noudateltiin tarkoin. Värikäs liikkuva melojaketju kallion edessä näytti hienolta. Harrastetaan kuulema myös tuulisemmissa olosuhteissa!!
Stora Hästössä oli luontopolku maan pinnalla, mutta myös veden alla!, tietoiskut 0,5-10metrin syvyydessä. Onneksi kaikkea ei tarvitse oppia, ei ainakaan nyt juuri.
Saari oli hätkähdyttävän upea – sumussa erikoinen kokemus. Rannasta polku nousi infotaulun kautta ylös korkealle kalliolle ja mutkitteli sisään louhikkoiseen metsään. Matala havukasvillisuus ja tuulessa kasvaneet pienikokoiset tuuheat männyt, tiheät varvikot, sammalikot, lepikot ja kivenjärkäleet sumun rajaamina olivat ihan satumaailmaa. Kuljettiin niiden läpi hiljaisina avaralle kalliolle, jonka vieressä avautui meri, nyt täysin sumussa. Olivatkohan kaikki yhtä lumoutuneita. Ainakin ihmiset käyttäytyivät kuin olisivat olleet; halusivat, että Sami ottaa ryhmäkuvan, kun ollaan RYHMÄPUNNERRUSASENNOSSA ja halusivat, että otetaan kuva, kun… Ihmiset näyttivät asuissaan todella ihmeellisiltä siinä ympäristössä – siinä hetkessä viivyteltiin ja sitä ikuistettiin. Kallio laski mereen puuttomana, jyrkkänä ja paljaana. Luonto oli lovennut jyrkkyyteen vinottain kulkevan tien, jota pitkin laskeuduimme alas rantalepikkoon. Matkan varrella kokeiltiin tietenkin kallionkolot, ”terassitasanteet” ja luonnon ”nojatuolit”.
Mystistä tunnelmaa oli melkein vaikea jättää taakse, mutta edessäpäin oli toisenlainen elämys: n.3 km melontaa itään ja rantautuminen Birsskärin saarelle, jonka pienessä talossa, yhdessä ainoassa, oli asuttu kolmen sukupolven ajan, enimmillään 11 henkilöä. Talosta oli sisällä kuva, jossa se oli pidempi. Ehkä oli ollut myös vajoja. Talon ympärillä oli pieni tasainen, niukkakasvuinen kenttä ja siinä kiviä. Iso kallio taaempana, ympärillä avarat meret . Näky hiljensi, ihmiset hajaantuivat kuka minnekin. Mökissä saattoi yöpyä. Viereiseen Konungskärin retkeilysaareen johti silta. Saarien väliin jäi suojainen poukama - sinne olimme jättäneet kajakit.
PIKKUTAUKOJA JA ISOMPIA
”Juomataukoo” tai ”patukkataukoo”, kuului joukosta ja heti muodostettiin pieniä lauttoja. Jos jalkatuki oli liian kaukana tai sääri tuntui märältä, niin silloinkin muodostettiin välittömästi lautta ja asia selvitettiin heti, eikä vasta rannalla tai seuraavalla tauolla. Aukkari irti, jalka ylös ja vetskarin reikä kunnolla kiinni. Toistensa auttaminen on tässä joukossa kaikille selviö. Ruokatauot vietettiin yhdessä. Olen ollut myös retkillä, joilla kaikki etsivät oman yksityisen paikan, mutta tämä ei ole sellainen porukka. Mielummin yhteinen kallionkolo ja kaikki siihen. Ruokatermareista paljastui monenlaista muonaa. Pirjon pikakeittiö oli loihtinut termariin kevyen kesälounaan tosi näppärästi: kaksi tomaattia termarin pohjalle ja kuumaa vettä päälle + vähän tomaattikeittojauhetta. Ihan ok, vähän lievää vain, sanoi kokki. Magnus teki huippuaromikkaan kahvin jauhamalla pavut pienellä kahvimyllyllä ja siitä kuumaksi herkkujuomaksi. Seuraavalla kerralla on kahvimyllyjä varmaan muillakin. Tea ja Anssi järkkäsivät kivan yllätyksen kaivamalla kamoistaan 2 kylmää kuohuvaa ja jakoivat ne kaikkien kesken kullekin omaan sekalaiseen kupposeen. SKOOL ALKAVALLE KAUDELLE.
AI NIIN, SE KOLMAS REITTI
Lähtö Korppoon luoteisrannalta länteen päin. Finnön ja Käldersön välistä Houtskärin etelänpuoleiseen saaristoon, päätepisteenä Sandö. Matkaa tuli vähän alle 30 km, päivä oli aurinkoinen ja tuultakin sen verran, että muodostui oikein aallokkoa siellä, missä avoin meri oli vieressä. Tuuli ei ollut puuskaista ja aallokko tuntui aika leppoisalta. Jotkut etsivät isompia aaltoja saaren toiselta puolelta. Löysivätkö, en tiedä.
Kuivapuku, pelastautumisharjoitukset ja rento mieli piti olon täysin vakaana. Sain hyviä, sopivia vinkkejä melontaan aallokossa viereisiltä, jotka myös pitivät silmällä, että kaikki menee hyvin. Olin saanut monia hyödyllisiä neuvoja ihan ohimennen näiden päivien aikana. Tarkkailemallakin oppii paljon ja on olennaisesti mukavampi jatkaa seurassa, kun ihmiset tulevat tutuiksi.
OLIPA HIENO REISSU. Ei enää pelota mennä mukaan. Suosittelen muillekin, jotka kaipaavat lisää osaamista melontaansa sekä mukavaa ja osaavaa seuraa retkille. Näin pääsee parhaiten sisään asiaan ja voi sitten turvallisesti tehdä enemmän kuin meloa vain lähes tyynessä, lämpimän veden aikaan ja rannan läheisyydessä.
