tiistai 13. heinäkuuta 2010

Porvoon Saaristo

Lauantaiaamuna 10. Heinäkuuta suuntasimme kajakkimme Tirmon lossirannasta kohti helteistä Porvoon ulkosaaristoa.


Avoimemmalla kevyt tuulenvire tarjosi kaivattua vilvoitusta melojille.



Ohitimme Tove Janssonin entisen kesämökin karulla Klovharunin saarella. Mökkiä ylläpitää nykyään Pellinge Hembygdsförening. Mökki on yleensä vuokrattuna, joten emme voineet rantautua. Tänä kesänä saari on avoinna vierailijoille 17. - 24. 7.



Kiertelimme jonkin aikaa saariston uloimpia luotoja ja pidimme taukoa  Lilla Kummelskärissä.


Leirin pystytimme Sandön saaren koillisrannalle. Saaren pohjoisosa kuuluu Uudenmaan virkistysalueyhdistykselle. Porvoon saaristossa on runsaasti Sekä Porvoon kaupungin, että virkistysalueyhdistyksen saaria.

Kiersimme, kuten hyvän retkeläisen kuuluukin, Sandön saaren pohjoisosan ympäri. Saarella vuorottelevat kallioiset rannat hiekkarantojen kanssa.


Mänty tuntuu menestyvän Porvoon saaristossa. Sandössä ei juuri muita puita ollutkaan.



Jääkausi on muokannut saaristoa voimakkaasti. Porvoon saaristoa ei turhaan sanota kivikkoiseksi.



Sunnuntain paluumatkalla pysähdyimme ihastelemaan veden hiomia kallioita. Ja pieniä hiidenkirnuja.









Retkellä oli yhteensä viisi osallistujaa. Kilometrejä kertyi 47. Kuvia.

1 kommentti: