sunnuntai 18. elokuuta 2013

HSKG 2013

Ensikertalaisten tunnelmia Hangosta HSKG-tapahtumasta


”Olin ensimmäistä kertaa HSKG tapahtumassa ja kokemus oli hieno.  Upea paikka, rentoa porukkaa ja hyvin järjestetty tapahtuma. Yllätys oli veden lämpötila eli, että vesi oli niin kylmää. Eli kuivapukua olisi tarvittu. Hyvä tietää seuraavaa kertaa varten. Hangossa on myös sisämajoitusta tarjolla, jos telttamajoitus ei tunnu omalta. Majoituin hotelli Regattaan, joka on upeasti remontoitu laadukas hotelli ja vain 3 km päässä HSKG tapahtumapaikasta. Ensi vuoden HSKG-viikonloppua odotellessa!”

-Päivi-


”Ensimmäistä HSKG:ä olin odotellut jo pitkään, mutta lähdön viimein koittaessa olin melko epävarmoissa tunnelmissa. Olin saanut kipsin pois ranteestani vasta kuukautta aiemmin ja viikonlopun säätiedotuksen mukaan luvassa oli kovin tuulisia ja sateisia melontakelejä. Lisäksi flunssa oli pukkaamassa päälle ihan väkisin. Päätin kuitenkin pyrkiä ottamaan kaiken mahdollisen reissusta irti ja pakkasin mukaan telttailuvarusteiden lisäksi kaikki omistamani sadevaatteet ja lämpimät vaihtovaatteet.

Tapahtumaan ilmoittautuessani olin ollut hieman muita hitaampi ja kaikki kurssit, joihin olisin mielelläni osallistunut, olivat jo täyteenvarattuja. Järjestettyille retkille sentään mahduin ilmoittautumaan. Anti näilläkin osoittautui kuitenkin minulle erinomaiseksi. Komeiden maisemien lisäksi retkillä oli aallokkoa ja tuulta ihan riittämiin omaan taitotasooni verrattuna. Ohjaajilta sai lisäksi erittäin hyvää ohjeistusta esim. allokkomelonnan tekniikan parantamiseksi, kunhan vain uskaltautui kyselemään.

Ilokseni sunnuntaina sitten sainkin todeta hermoilleeni aivan turhaan ennen retkeä. Ranne kesti hienosti tuulisemmassakin kelissä melomisen ja flunssaoireet olivat tiessään. Lisäksi sateet jäivät paljon odotettua vähäisemmiksi ja lopulta totesin palaavani takaisin naama auringossa kärventyneenä.



  
Loppufiilikseksi reissun jälkeen jääkin ihan iloinen onnistujan mieli. Järjestelyt toimivat hyvin ja tapahtuma oli täynnä sopivasti ”hurahtaneita”, iloisia ja auttavaisia ihmisiä. Ja erityiskiitokset kaikille Canoan konkareille, jotka kärsivällisesti jaksoivat ohjata ja avustaa vasta-alkajaa. Ensi vuonna HSKG kuuluu ehdottomasti taas kesäsuunnitelmiin. Täytynee vain ilmoittautua ajoissa, jotta saa mahdutettua itsensä myös haluamilleen tekniikkakursseille. ”

  
-Mimmu-

 

Hanko-konkarin kommentti

”Itselle HSKG huippukohdat oli Dubsiden combat rollit (eskimokäännökset haastavista alkutilanteista) sekä avokanoottimelontakurssit Ray Goodwinin kursseilla. Kupinneppauskisat illallispöydässä kutittivat kilpailuviettiä ja seura oli jälleen kerran ensiluokkaista. Ennen illallista pääsimme nauttimaan köysivoimistelusta inuiittityyliin eskimomestari Dubsiden esittämänä.”

-Jarkko-




Kuvalinkkejä Hangosta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti