sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Kuluvalta melontakaudelta

Vihdoinkin löytyi pieni hetki aikaa kirjailla tännekin joitakin kuluvan melontakauden Canoa-tapahtumia.

Retkikoulutusretki
Helpoksi suunniteltu retki kärsi lauantaina reippaasta vastatuulesta, mutta pääsimme kuitenkin suunnitellulle leirisaarelle, ja rohkeammat melojat pääsivät myös harjottamaan taitojaan tuulessa ja aallokossa. Retki tehtiin 18. - 19. 6. ja kohteena oli Hommanskär. Mukana oli 8 osallistujaa. Kuvia


Juhannusretki
Juhannusretki suuntautui taas Porkkalan Söderskäriin. Meloimme perjantaina kevyeeseen vastatuuleen Söderskärille, lauantaina tutustuimme saarta ympäröiviin ulkoluotoihin, ja sunnuntaina meloimme kevyessä myötäisessä takaisin. Retkellä oli 6 osallistujaa. Kuvia.

HSKG
HSKG oli Hangossa jälleen 19. - 21. 8. Laskujeni mukaan paikalla oli ennätykselliset kymmenen Canoalaista. Lauantaina meitä helli reipas idän ja kaakon puoleinen tuuli, joka tuotti hienon aallokon tulliniemen rantaan. Kuvia.
Kannattaa lisäksi tutustua NIL:in HSKG kuvakilpailuun ja galleriaan täällä. Joukossa voi näkyä joku tuttukin naama.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti